Tinarannekkeen jännittävä historia
Gråträskistä Piteån kunnassa on tehty noin 1000-luvulta jKr. Tinalankakirjonta on vanha saamelainen käsityö vaatteiden ja siivousliinojen koristeluun. Muualla maailmassa on lanka kultaa. Vaatteiden koristeluun käytettiin hopeaa, kuparia ja pronssia, mutta tinalankataidetta käytettiin vain Pohjoismaissa.
Tinalanka valmistettiin sulattamalla tina ja vetämällä sitten tinalanka reikäisten sarvien läpi, karkeammasta ohuempaan, kehrätty tinalanka kehrätään pienellä sudenkorenolla toisen langan ympärille, tinalangan taitavimmat naiset. valmistus ja kirjonta olivat erittäin arvostettuja. Tänään on ostettavissa valmiita tinalankaa.
Vuosina 1850–1900 tinalankakirjonta katosi suurelta osin kokonaan lestadiolainen herätysliike, joka "tuomitsi" tällaiset vaatteet. Tinalankateollisuus heräsi henkiin 1900-luvun alussa erityisesti dikanäsilaisen Andreas Wilksin (1884-1953) kautta. Andreas oli tärkeä henkilö saamelaisten tinalankateollisuudessa. Kun hän 1900-luvun alussa "heräsi henkiin" tinalangalla tekemisen ja kirjonnan taidon. Vuonna 1905 Andreas löysi äitinsä vanhan tinalankatyökalun ja alkoi kokeilla. Lopulta hän onnistui sekä vetämään että pyörittämään tinalankaa. Andreas johti lukemattomia kursseja koko saamelaisalueella vuosina 1925–1951. Hänen vaimostaan Syrenestä tuli myös taitava tinalankakäsityöläinen, samoin kuin Andreas Wilkin veli Lars ja hänen vaimonsa Sanna (Syrenen sisar). Tieto tinalankakäsityöstä levisi uudelleen ja palasi ja on nykyään taas kehittynyt taidekäsityö saamelaisten keskuudessa.
1970-luvulla kiinnostus käsityöhön oli Ruotsissa suuri ja koulutusyhdistyksillä oli erittäin hyvä talous. Jotkut saamelaiskäsityöläiset pitivät kursseja ja tinalankatekniikka levisi saamelaiskulttuurin ulkopuolelle. Samoihin aikoihin alettiin valmistaa myös tinalankakirjontaisia rannekoruja, aikaisemmin tinakirjonta löytyi harvoin liivistä, vyöstä ja poroista.
Perinteinen saamelainen tinarannekoru on valmistettu käsinparkitusta poron nahasta ja kanssa tinalankakirjonta.
Suurin osa saamelaiskulttuurin ulkopuolisista tinarannekoruista on nykyään mekaanisesti parkitusta poronnahasta, parkitusmenetelmät vaihtelevat kasviparkittujen ja kromiparkittujen välillä. Rannekoruissa on tinalangan punokset, jotka on ommeltu.
Saatavilla verkkokaupastamme brodeeratut tinarannekkeet saamelaisten käsityöläisten ja ei-saamelaisten käsityöläisten poronhohoihin sekä tinarannerenkaita tinalankapunoksilla kasviparkitun poron iholle. Kirjailtu tinarannekoru käsin ruskettuun poron ihoon kestää vielä useita tunteja.
